Tekniikan esittely
Meditaatio ja itsekuri
Vakavat mielenterveysongelmat
Käyttäytymissäännöt
Kurssin rahoitus
Yhteenveto
Kurssin aikataulu
Takaisin pääsivulle

Tekniikan esittely


Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Tekniikka oli pitkään kadoksissa, kunnes Siddhartha Gautama eli Buddha löysi sen uudelleen yli 2500 vuotta sitten. Sana vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat: kyse on itsetarkkailun avulla tapahtuvasta puhdistautumisprosessista. Puhdistautuminen aloitetaan tarkkailemalla luonnollista hengitystä. Tällä pyritään parantamaan keskittymiskykyä. Tarkkaavaisuuden parantuessa siirrytään seuraamaan mielen ja ruumiin jatkuvaa muutosta ja koetaan pysymättömyys, kärsimys ja egottomuus. Näiden totuuksien välitön kokeminen käynnistää puhdistumisprosessin. Tämä tie (dhamma) on yleismaailmallinen lääke ongelmiin eikä se ole sidoksissa mihinkään tiettyyn uskontoon, lahkoon tai oppisuuntaan. Siksi kuka tahansa voi vapaasti harjoittaa tekniikkaa milloin ja missä tahansa; rotuun, uskontoon tai yhteisöön katsomatta. Se on kullekin yhtä suureksi hyödyksi.

Mitä vipassana ei ole

Se ei ole sokeaan uskoon perustuva riitti tai rituaali.
Se ei ole myöskään älyllistä tai filosofista viihdettä.
Se ei tarjoa lepohoitoa, lomaa tai mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Se ei ole pakotie arjen huolista tai ongelmista.

Mitä vipassana on

Se on kärsimystä poistava tekniikka.
Se on elämisen taito, jota voi käyttää yhteiseksi hyväksi.
Se on keino puhdistaa mieltä, jolloin voi kohdata elämän jännitteet ja ongelmatilanteet rauhallisesti ja tasapainoisesti.

Vipassana-meditaatiolla pyritään korkeimpiin mahdollisiin henkisiin päämääriin: täydelliseen vapautumiseen kärsimyksestä sekä täydelliseen valaistumiseen. Sen tarkoituksena ei ole koskaan parantaa ainoastaan fyysisiä sairauksia. Mielen puhdistuessa poistuu kuitenkin myös monia psykosomaattisia sairauksia. Itse asiassa vipassanan avulla voidaan poistaa kaikki kärsimyksen aiheuttajat: haluaminen, kielteisyys ja tietämättömyys. Tekniikan harjoittamisen jatkuessa meditaatio vapauttaa jokapäiväisessä elämässä kehittyviä jännityksiä avaamalla tukoksia ja solmuja, jotka syntyvät, kun miellyttäviin ja epämiellyttäviin tilanteisiin reagoidaan tasapainottomasti.

Vaikka Buddha kehittikin vipassanasta tekniikan, sen harjoittaminen ei rajoitu buddhismiin. Mitään uskonnollista herätystä tai kääntymistä ei tarvita. Tekniikka perustuu siihen yksinkertaiseen ajatukseen, että kaikilla ihmisillä on samoja ongelmia ja ongelmien poistamiseksi tarvitaan yleismaailmallinen ratkaisu. Monien eri uskontojen edustajat ovat kokeneet hyötyneensä vipassanasta, eivätkä ole havainneet ristiriitaa tekniikan harjoittamisen ja uskonsa tai ammattinsa välillä.

Takaisin sivun alkuun


Meditaatio ja itsekuri

Puhdistautuminen itsetarkkailun avulla ei ole missään nimessä helppoa — kurssilaisten on työskenneltävä ahkerasti. Omien ponnistelujensa ansiosta kurssilaiset oivaltavat asioita, kukaan ei voi tehdä sitä heidän puolestaan. Näin ollen meditaatio soveltuu vain sellaisille, jotka ovat valmiita työskentelemään tosissaan ja noudattamaan ohjeita tarkasti. Käyttäytymissäännöt on luotu meditoijien hyödyksi ja turvaksi, ja ne muodostavat olennaisen osan meditaatiota.

Kymmenen päivää on varsin lyhyt aika tunkeutua syvälle alitajuntaan ja oppia poistamaan siellä piileviä komplekseja. Tekniikan onnistuminen perustuu eristyneisyydessä tapahtuvaan, keskeytymättömään harjoitteluun. Säännöt on laadittu tämän menettelytavan lähtökohdista. Sääntöjen taustalla ei ole opettajan tai kurssin järjestäjän etu, eikä niiden ole tarkoitus toimia jonkin perinteen, puhdasoppisuuden tai järjestäytyneen uskonnon ylläpitämiseksi. Ne perustuvat tuhansien meditoijien vuosien saatossa kertyneisiin käytännön kokemuksiin ja ovat tarkoituksenmukaiset ja tutkitusti toimivat. Sääntöjen mukaan toimiminen luo myönteisen ilmapiirin meditoimiselle; sääntöjen rikkominen heikentää olosuhteita.

Kurssilaisen on oltava läsnä koko kurssin ajan. Säännöt on luettava ja niitä on harkittava huolellisesti. Kurssille tulee hakea vain, jos rehellisesti uskoo pystyvänsä noudattamaan tarkoin alla olevia sääntöjä. Opiskelijat, jotka eivät ole valmiita päättäväiseen työskentelyyn hukkaavat vain omaa aikaansa ja häiritsevät muiden työskentelyä. Hakijan on myös tiedostettava, että olisi haitallista ja epäsuotavaa keskeyttää kurssi, jos toteaa tekniikan liian vaikeaksi. On vastaavasti hyvin harmillista, jos toistuvista huomautuksista piittaamatonta kurssilaista on pyydettävä keskeyttämään kurssi.

Takaisin sivun alkuun


Vakavat mielenterveysongelmat

Joskus vipassana-kursseille osallistuu henkilöitä, joilla on vakavia mielenterveysongelmia ja epärealistisia odotuksia kyseisten ongelmien parantumisesta tekniikan avulla. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ja monet psyykeen kohdistuneet hoidot voivat vaikeuttaa tekniikan oppimista, siitä hyötymistä tai jopa kurssin suorittamista loppuun. Koska toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, kursseilla ei ole mahdollista hoitaa vakavia mielenterveysongelmia. Vaikka vipassana-meditaatiosta on useimmille ihmisille hyötyä, se ei voi korvata lääkkeitä tai psykiatrista hoitoa, eikä kurssia voi suositella ihmisille, jotka kärsivät tällaista hoitoa vaativista psyykkisistä sairauksista.

Takaisin sivun alkuun


Käyttäytymissäännöt

Tekniikan perustana on sila eli moraalinen käytös. Sila luo pohjan samadhille eli mielen keskittymiselle; mielen puhdistuminen tapahtuu paññan eli kokemusperäisen viisauden avulla.

Määräykset

Kaikkien vipassana-kurssille osallistujien on koko kurssin ajan tietoisesti noudatettava seuraavaa viittä määräystä:

1. pidättyä tappamasta mitään elollista;
2. pidättyä varastamasta;
3. pidättyä kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta;
4. pidättyä valehtelemasta;
5. pidättyä päihteistä.

Vanhojen kurssilaisten (jotka ovat jo käyneet kurssin S. N. Goenkan tai hänen apuopettajansa johdolla) odotetaan lisäksi noudattavan seuraavaa kolmea määräystä:

6. pidättyä syömästä keskipäivän jälkeen;
7. pidättyä aistinautinnoista ja kehon koristamisesta;
8. pidättyä käyttämästä korkeita tai ylellisistä vuoteita.

Vanhat kurssilaiset noudattavat kuudetta määräystä juomalla kello viiden tauolla ainoastaan yrttiteetä tai hedelmämehua, kun uudet kurssilaiset voivat syödä hedelmiä ja juoda maitoteetä. Opettaja voi terveyssyistä vapauttaa vanhan kurssilaisen kuudennesta määräyksestä. Seitsemättä ja kahdeksatta määräystä noudattavat kaikki.

Opettajan ja tekniikan hyväksyminen

Kurssilaisten on vakuutettava tahtonsa noudattaa opettajan ohjeita ja opetusta koko kurssin ajan. Tämä tarkoittaa käyttäytymissääntöjen noudattamista ja meditoimista tarkasti opettajan ohjeiden mukaan, lisäämättä niihin mitään ja jättämättä mitään pois. Tämän hyväksynnän on tapahduttava ymmärryksen ja arvostelukyvyn avulla eikä sokeasti alistumalla. Kurssilaisten ahkera ja tunnollinen työskentely saavutetaan ainoastaan luottamuksen kautta. Luottamus opettajaan ja tekniikkaan on siis keskeinen osa edistymistä.

Muut tekniikat, riitit ja palvontamuodot

On ehdottoman tärkeää, että rukoileminen, paasto, suitsukkeen polttaminen, rukoushelmien laskeminen, mantrojen toistaminen, laulaminen, tanssiminen ja kaikenlaiset uskonnolliset seremoniat keskeytetään kurssin ajaksi. Myös muut mahdolliset meditaatiotekniikat ja hengellisyyteen tai henkiseen parantamiseen liittyvät toimet on keskeytettävä. Kyse ei ole muiden tekniikoiden tai tapojen tuomitsemisesta, vaan tarkoituksena on antaa puhtaalle vipassana-tekniikalle puolueeton tilaisuus.

Kurssilaisia varoitetaan tietoisesti sekoittamasta vipassanaan muita meditaatiotekniikoita, mikä saattaisi vaikeuttaa tai estää edistymistä. Opettajan ohjeista piittaamatta jotkut kurssilaiset ovat yhdistäneet tekniikkaan muita tekniikkoja tai rituaaleja ja tehneet näin itselleen vahinkoa. Jos kurssin aikana herää kysymyksiä tai epäilyksiä, ne tulee aina selvittää opettajan kanssa.

Opettajan tapaaminen

Meditaatioon liittyvät ongelmat ja kysymykset selvitetään opettajan johdolla. Kello 12:n ja 13:n välinen aika on rauhoitettu opettajan henkilökohtaisille haastatteluille. Kysymyksiä voi esittää myös yleisesti kello 21.00–21.30 meditaatiosalissa.

Haastattelu- ja kyselyajat on tarkoitettu ainoastaan tekniikkaan liittyvien akuuttien ongelmien selvittämiseen. Ajat eivät sovellu filosofisiin keskusteluihin tai älylliseen väittelyyn. Vipassana-meditaation todellisen luonnon voi havaita ainoastaan kokemuksen kautta, ja kurssin aikana kurssilaisten tulisi keskittyä ainoastaan tähän tehtävään.

Ylevä hiljaisuus

Kaikkien kurssilaisten on noudatettava hiljaisuutta kurssin alusta viimeisen kokonaisen kurssipäivän aamuun asti. Ylevä hiljaisuus tarkoittaa ruumiin, kielen ja mielen hiljaisuutta. Kaikki viestiminen muiden kurssilaisten kanssa, ilmeet, eleet ja kirjalliset viestit on kielletty.

Kurssilaiset voivat kuitenkin keskustella tarvittaessa opettajan kanssa ja he voivat esimerkiksi ruokaan, majoitukseen tai terveyteen liittyvissä ongelmatapauksissa ottaa yhteyttä kurssin johtohenkilökuntaan. Myös tällaisia yhteydenottoja on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Kurssilaisten tulisi kehittää sellainen tunne, että he työskentelevät eristyksissä muusta maailmasta.

Naisten ja miesten erillisyys

Naiset ja miehet ovat kurssin aikana täysin erillään toisistaan. Pariskuntien ei tule olla missään yhteydessä toisiinsa. Sama koskee myös esimerkiksi ystäviä ja perheenjäseniä.

Fyysinen kosketus

Meditaation itsetutkiskeluun keskittyvän luonteen takia on tärkeää, että toisiin kurssilaisiin ei oteta koko kurssin aikana minkäänlaista fyysistä kontaktia.

Jooga ja fyysinen harjoittelu

Vaikka jooga ja muut fyysiset harjoitteet sopivatkin yhteen vipassanan kanssa, fyysinen harjoittelu on keskeytettävä kurssin ajaksi, koska kurssipaikalla ei ole siihen tarvittavia edellytyksiä. Myös lenkkeily on kielletty. Kurssilaiset voivat kävellä taukojen aikana merkityillä alueilla.

Uskonnolliset esineet, rukousnauhat, kristallit, onnea tuottavat esineet yms.

Yllä lueteltuja esineitä ei voi tuoda kurssialueelle. Jos tällaisen esineen tuo vahingossa mukanaan, se on jätettävä kurssin johtohenkilökunnalle säilytettäväksi kurssin ajaksi.

Päihteet ja huumeet

Kurssille ei voi tuoda huumeita, alkoholia tai muita huumaavia aineita. Tämä koskee myös rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä. Lääkärin määräyksestä lääkkeitä nauttivien kurssilaisten on otettava yhteyttä opettajaan.

Tupakka

Kurssilaisten terveyden ja viihtyvyyden takaamiseksi tupakan, purutupakan ja nuuskan käyttö on kielletty kurssin aikana.

Ruoka

Kaikkien kurssilaisten erityisruokavalioita ei voida noudattaa kurssin aikana. Meditoijia pyydetään näin ollen hyväksymään kurssilla tarjoiltava yksinkertainen kasvisruokavalio. Meditaation ajaksi pyritään järjestämään tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio. Jos kurssilaisella on terveyssyistä määrätty erityisruokavalio, tämä on ilmoitettava kurssille haettaessa.

Vaatetus

Vaatetuksen tulee olla mukava, yksinkertainen ja vaatimaton. Kireitä, läpinäkyviä, paljastavia tai huomiota herättäviä vaatteita (esimerkiksi shortseja, minihameita, trikoita, hihattomia paitoja tai toppeja) ei saa käyttää. Myös auringonotto ja vaatteitta oleskelu on kielletty. Pukeutumisseikat ovat tärkeitä, koska halutaan välttää muiden kurssilaisten häiritsemistä.

Pyykki ja peseytyminen

Pesukoneita ja kuivaajia ei ole käytettävissä, joten kurssilaisten kannattaa ottaa riittävästi vaatteita mukaan. Pieniä vaatekappaleita voi pestä käsin. Peseytyminen ja pyykkääminen tapahtuu tauoilla, ei meditaatiotunteina.

Yhteydet ulkomaailmaan

Meditoijien on pysyttävä kurssialueella koko kurssin ajan. Alueelta voi poistua ainoastaan opettajan suostumuksella. Ulkomaailmaan ei voi ottaa yhteyttä ennen kurssin loppua. Tämä koskee myös kirjeitä, puhelinsoittoja ja vieraita. Hätätilanteessa ystävä tai sukulainen voi ottaa yhteyttä kurssin johtohenkilökuntaan.

Musiikki, lukeminen ja kirjoittaminen

Soittimet ja kaikenlaiset ääntä tuottavat laitteet on kielletty. Luettavaa materiaalia tai kirjoitusvälineitä ei voi tuoda kurssille. Kurssilaisten tulisi myös pidättyä tekemästä muistiinpanoja. Lukemisen ja kirjoittamisen rajoittaminen perustuu meditaatiokäytäntöön.

Tallentimet ja kamerat

Minkäänlaisia tallennuslaitteita ei saa käyttää ilman opettajan suostumusta.

Takaisin sivun alkuun


Kurssin rahoitus

Puhtaan vipassana-perinteen mukaisesti kurssit rahoitetaan täysin vanhojen kurssilaisten lahjoituksilla. Lahjoitus voidaan ottaa vastaan vain sellaiselta henkilöltä, joka on käynyt vähintään yhden kymmenen päivän kurssin S. N. Goenkan tai hänen apuopettajansa johdolla. Uusi kurssilainen voi halutessaan tehdä lahjoituksen aikaisintaan kurssin viimeisenä päivänä.

Kurssin järjestäminen on siis mahdollista, koska aiemmin tekniikkaa opiskelleet ovat kokeneet hyötyneensä tekniikasta ja haluavat tukea uuden kurssin järjestämistä. Jos haluaa jakaa muille tekniikasta saamaansa hyötyä, voi antaa haluamansa kokoisen ja omien resurssiensa mukaisen lahjoituksen. Kurssien järjestäminen ympäri maailmaa perustuu ainoastaan tällaisiin lahjoituksiin. Kursseja ei sponsoroi mikään vakavarainen organisaatio tai yksityishenkilö. Myöskään opettajat tai kurssin järjestäjät eivät saa mitään korvausta työstään. Vipassanan leviäminen perustuu siis puhtaaseen tarkoitukseen eikä siihen liity kaupallisuutta tai hyödyn tavoittelua.

Oli lahjoitus sitten pieni tai suuri, sen tarkoituksena on oltava halu auttaa muita. "Olen saanut käydä tämän kurssin, koska aiemmat kurssilaiset ovat halunneet suoda sen minulle; nyt haluan antaa lahjoituksen uutta kurssia varten, jotta muutkin voisivat hyötyä tästä tekniikasta."

Takaisin sivun alkuun


Yhteenveto

Käyttäytymissääntöjen ja muiden määräysten taustalla olevan ajatusmaailman voi tiivistää seuraavasti:

Huolehdi siitä, ettei toimintasi häiritse ketään. Älä kiinnitä mitään huomiota muiden aiheuttamiin häiriöihin.

On mahdollista, ettei kurssille osallistuja käsitä joidenkin sääntöjen tarkoituksenmukaisuutta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ottaa viipymättä yhteyttä opettajaan, jottei mieleen ala kehittyä kielteisyyttä ja epäluuloa.

Kurinalaisen ja tunnollisen lähestymistavan avulla kurssilainen saa oikean tuntuman tekniikkaan ja hyötyy siitä eniten. Kurssin aikana on keskityttävä työskentelyyn. Kultaisena sääntönä voi pitää meditoimista ikään kuin olisi yksin, mieli sisäänpäin kääntyneenä, kiinnittämättä mitään huomiota epämukavuuksiin tai muihin häiritseviin tekijöihin.

Lopuksi kurssilaisten on syytä huomata, että heidän edistymisensä vipassana-tekniikassa tapahtuu ainoastaan heissä itsessään olevien hyvien ominaisuuksien ansiosta, seuraavan viiden tekijän perusteella: aito yrittäminen, luottamus, vilpittömyys, terveys ja viisaus.

Toivottavasti yllä olevat tiedot auttavat sinua saamaan parhaan mahdollisen hyödyn meditaatiokurssista. On ilo saada mahdollisuus auttaa. Rauhallista ja tasapainoista vipassana-kokemusta!

Takaisin sivun alkuun


KURSSIN AIKATAULU

Alla oleva kurssin aikataulu on laadittu harjoittelun jatkuvuuden takaamiseksi. Kurssilaisia kehotetaan noudattamaan aikataulua mahdollisimman tunnollisesti.

4.00 ---------------------- aamuherätys gongilla

4.30–6.30 ---------------- meditaatio salissa tai omassa huoneessa

6.30–8.00 ---------------- aamiaistauko

8.00–9.00 ---------------- RYHMÄMEDITAATIO SALISSA

9.00–11.00 --------------- meditaatio salissa tai omassa huoneessa

11.00–12.00 -------------- lounastauko

12.00–13.00 -------------- lepoa ja opettajan haastattelut

13.00–14.30 -------------- meditaatio salissa tai omassa huoneessa

14.30–15.00 -------------- RYHMÄMEDITAATIO SALISSA

15.30–17.00 -------------- meditaatio salissa tai omassa huoneessa

17.00–18.00 -------------- teetauko

18.00–19.00 -------------- RYHMÄMEDITAATIO SALISSA

19.00–20.15 -------------- videoluento salissa

20.15–21.00 -------------- RYHMÄMEDITAATIO SALISSA

21.00–21.30 -------------- mahdollisuus kysymyksiin salissa

21.30 ---------------------- siirtyminen omaan makuutilaan, valot sammutetaan

Takaisin sivun alkuun

Voit ladata käyttäytymissäännöt tarkempaa tutustumista varten Adobe Acrobat -muodossa napsauttamalla tätä linkkiä.

Voit ilmoittautua vipassana-meditaatiokurssille täyttämällä englanninkielisen kurssihakemuksen, jolla voi hakea eri puolilla maailmaa sijaitsevissa meditaatiokeskuksissa tai muissa kurssipaikoissa järjestettäville kursseille.

Takaisin pääsivulle