HRA JA RVA S. N. GOENKA


S. N. Goenka on burmalaisen (myanmarilaisen) Sayagyi U Ba Khinin tradition mukaisen vipassana-meditaation opettaja.

Vaikka Goenka on syntyjään intialainen, hän syntyi ja kasvoi Burmassa. Asuessaan Burmassa hänellä oli onni tutustua U Ba Khiniin ja oppia tältä vipassana-tekniikkaa. Harjoiteltuaan opettajansa johdolla tekniikkaa 14 vuotta Goenka asettui asumaan Intiaan ja alkoi opettaa vipassanaa vuonna 1969. Maassa, joka on yhä selkeästi jakautunut kastijärjestelmän ja lukemattomien eri uskontojen mukaan, Goenkan kurssit ovat keränneet tuhansia ihmisiä kaikista eri yhteiskuntaluokista. Lisäksi vipassana-kursseille on osallistunut paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa.

S. N. Goenka on opettanut kymmeniä tuhansia ihmisiä yli 300 kurssin aikana Intiassa ja muissa maissa, idässä ja lännessä. Vuonna 1982 hän alkoi nimittää avustavia opettajia tyydyttämään lisääntyvää kurssitarvetta. Hänen ohjauksessaan meditaatiokeskuksia on pystytetty mm. Intiaan, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Ranskaan, Iso-Britanniaan, Japaniin, Sri Lankalle, Thaimaahan, Burmaan ja Nepaliin.

S. N. Goenkan opettama tekniikka perustuu traditioon, joka on lähtöisin Buddhan opetuksista. Buddha ei koskaan opettanut tiettyä uskontoa. Hän opetti yleismaailmallista dhammaa - vapautuksen tietä. Saman perinteen mukaisesti Goenkan lähestymistapaan ei kuulu uskontoa tai lahkolaisuutta. Siksi hänen opetuksensa koskettavat ihmistä syvästi, taustaan ja uskoon katsomatta.

Takaisin pääsivulle