Vipassana-meditaatioon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia



Miksi kurssi kestää kymmenen päivää?

Oikeastaan kymmenen päivää on vähimmäisvaatimus. Siinä ajassa tutustutaan tekniikan perusteisiin ja luodaan pohja jatkoharjoittelulle. Todellinen kehitys vaatii elinikäistä harjoittelua. Pitkän ajan kokemukset ovat osoittaneet, että jos vipassanaa opetetaan lyhyemmissä kuin kymmenen päivän jaksoissa, tekniikasta ei ehdi saada riittävästi käytännön kokemusta. Perinteisesti vipassanaa opetettiin seitsemän viikon retriiteillä. 1900-luvun alussa tekniikan opettajat alkoivat kokeilla nopeutuvaan elämänrytmiin paremmin soveltuvia, lyhyempiä jaksoja. Kokeiltiin 30 päivän kurssia, kahta viikkoa, kymmentä päivää ja lyhyimmillään seitsemää päivää. Johtopäätös oli, että alle kymmenessä päivässä mieli ei ehdi rauhoittua tarkkailemaan mielen ja kehon yhteyttä.


Kuinka monta tuntia päivässä on meditaatiota?

Päivä alkaa gongilla kello 04.00 ja päättyy kello 21.00. Päivän aikana meditoidaan noin kymmenen tuntia. Meditaatioiden välissä on taukoja ja lepoa. Iltaisin kello 19.00 on opettajan eli S. N. Goenkan videoluento, jonka tarkoituksena on auttaa ymmärtämään päivän meditaatioon liittyviä tuntemuksia ja kokemuksia. Aikojen kuluessa lukemattomat ihmiset ovat todenneet sovitun aikataulun toimivaksi ja meditaation kannalta hyödylliseksi.


Mitä kieltä kurssilla käytetään?

Opetus toteutetaan S. N. Goenkan tekemien äänitteiden avulla englanniksi tai hindiksi. Joissakin paikoissa on tarjolla käännöksiä paikalliselle kielelle. Äänitettyjä käännöksiä on tehty monille suurille kielille, kuten englanniksi.

Jos kurssin opettajat eivät puhu paikallista kieltä, tarjolla on tulkkausapua.


Kuinka paljon kurssille osallistuminen maksaa?

Vipassana-kurssille osallistuminen on lahja aiemmalta kurssilaiselta. Opetuksesta, majoituksesta tai ylläpidosta ei peritä maksua. Maailman kaikki vipassana-kurssit järjestetään lahjoitusten avulla. Kurssin lopussa, jos kokee hyötyneensä kurssista, voi tehdä oman tahdon ja edellytysten mukaisen lahjoituksen seuraavan kurssin järjestämiseksi.


Millaisen palkkion kurssin opettajat saavat?

Opettajat eivät saa maksua, lahjoitusta tai mitään materiaalista hyötyä opettamisestaan. Opettajien edellytetään huolehtivan omasta toimeentulostaan. Kyseinen sääntö saattaa johtaa siihen, että opettajilla on vähemmän aikaa opettaa, mutta sääntö suojaa kurssilaisia kaupallisuudelta ja hyväksikäytöltä. Tämän perinteen mukaan opettajat tekevät työtään puhtaasti palvellakseen muita. Vastineeksi he saavat nähdä onnellisia ihmisiä kurssin lopussa.


En voi istua jalat ristissä. Voinko meditoida?

Voit meditoida. Niille, jotka eivät pysty istumaan lattialla esimerkiksi korkean iän tai fyysisten vaivojen takia, järjestetään tuoleja.


Minulla on erikoisruokavalio. Voinko tuoda omat ruokani?

Jos lääkäri on määrännyt sinulle erikoisruokavalion, ilmoita siitä kurssin järjestäjille, niin he yrittävät järjestää asian. Jos ruoan järjestäminen osoittautuu ongelmaksi tai häiritsee meditoimista, on syytä odottaa sopivampaa hetkeä kurssille osallistumiselle. Kurssilaisten odotetaan tyytyvän tarjottuun ruokaan eikä tuovan omia ruokiaan. Useimpien mielestä kurssien yksinkertainen kasvisruokavalio on riittävä ja maukas.


Voivatko raskaana olevat osallistua kurssille? Onko heille erikoisjärjestelyjä tai ohjeita?

Raskaana olevat voivat osallistua. Monet naiset tulevatkin kurssille raskausaikanaan voidakseen työskennellä erityisen hiljaisesti ja keskittyneesti. Naisia pyydetään kuitenkin tarkistamaan ennen kurssille ilmoittautumista, ettei kurssin aikainen raskauden vaihe olisi vaikea tai riskialtis. Raskaana oleville on tarjolla lisäruokaa ja heitä pyydetään työskentelemään rauhallisessa tahdissa.


Miksi kurssilla on oltava hiljaa?

Kaikki kurssille osallistuvat noudattavat "ylevää hiljaisuutta" eli ruumiin, puheen ja mielen hiljentymistä. Kurssilaiset suostuvat pidättymään ottamasta kontaktia muihin kurssilaisiin. Kurssille osallistuva voi kuitenkin ottaa tarvittaessa yhteyttä kurssin järjestäjiin sekä keskustella opettajan kanssa. Hiljaisuutta noudatetaan yhdeksän ensimmäistä täyttä päivää. Kymmenentenä päivänä puhe sallitaan helpottamaan paluuta arkeen. Harjoituksen jatkuvuus on kurssin onnistumisen salaisuus, ja hiljaisuus on tärkeä osa jatkuvuutta.


Mistä tiedän, pystynkö meditoimaan?

Jos olet kohtuullisessa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa sekä aidosti kiinnostunut yrittämään, meditointi tai ylevä hiljaisuus eivät tuota vaikeuksia. Kun jaksat kärsivällisesti noudattaa annettuja ohjeita, huomaat varmasti kehittyväsi. Vaikka kurssin aikataulu voi vaikuttaa ankaralta, se ei ole kuitenkaan liian vaativa tai liian rento. Lisäksi toisten kurssilaisten läsnäolo sekä keskittynyt ja rauhallinen ilmapiiri tukevat omaa työskentelyä.


Pitäisikö jonkun jättää osallistumatta kurssille?

Jos on fyysisesti liian heikko noudattamaan kurssin aikataulua, ei kurssista ole vastaavaa hyötyä. Sama pätee kurssilaisiin, joilla on psykkisiä tai tunne-elämän ongelmia. Kurssia edeltävien kysymysten ja vastausten avulla pyritään varmistamaan, että kurssille osallistuvat voivat saada kurssista parhaan mahdollisen hyödyn. Joskus hakijoita pyydetään konsultoimaan lääkäriä ennen kurssille osallistumista.


Voiko vipassana parantaa sairauksia?

Monien sairauksien taustalla on sisäistä levottomuutta. Jos levottomuus rauhoittuu, sairaus voi lievittyä tai kadota kokonaan. Vipassanan harjoittaminen tautien parantamiseksi on kuitenkin väärinkäsitys, joka ei toimi. Sen yrittäminen on ajanhukkaa, koska silloin alkuperäinen tavoite on väärä. Se voi olla jopa vahingollista. Tekniikan perusajatusta ei ole ymmärretty, eikä sairauksista pääse eroon.


Entä masennus? Parantaako vipassana sen?

Vipassanan tarkoituksena ei ole parantaa sairauksia. Oikean tekniikan avulla oppii kohtaamaan kaikenlaiset tilanteet onnellisesti ja tasapainoisesti. Vakavasta masennuksesta kärsivälle tekniikan oppiminen ja tulosten saavuttaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Masentuneen tulisi työskennellä mielenterveyden ammattilaisten kanssa. Vipassana-opettajat ovat meditaation asiantuntijoita, eivät psykoterapeutteja.


Voiko vipassana horjuttaa ihmisten mielenterveyttä?

Ei. Vipassanan avulla oppii tarkkaavaisuutta ja tyyneyttä eli mielen tasapainoa elämän ylä- ja alamäissä. Mutta jos kurssille hakeutuessa jättää kertomatta vakavia tunne-elään liittyviä ongelmia, tekniikan ymmärtäminen tai soveltaminen voi osoittautua haastavaksi eikä toivottuihin tuloksiin päästä. On tärkeää kertoa taustastaan rehellisesti ennen kurssia, jotta voitaisiin arvioida, onko kurssille osallistuminen kullakin hetkellä järkevää.


Onko vipassanan harjoittajan oltava buddhisti?

Uskonnottomat ja eri uskontokuntien edustajat ovat todenneet meditaatiokurssin hyödylliseksi. Vipassana on elämisen taitoa, elämäntapa. Vaikka se onkin Buddhan opetusten keskeisin sisältö, se ei ole uskontoa. Vipassana vaalii sellaisia arvoja, joista seuraa hyvää itselle ja muille.


Miksi kurssilla on pysyttävä kymmenen päivää?

Vipassanaa opetetaan askel askeleelta, siten että joka päivä otetaan uusi askel kurssin loppuun saakka. Jos lähtee aiemmin, ei opi koko tekniikkaa eikä anna tekniikalle mahdollisuutta vaikuttaa. Intensiivisen meditaation avulla kurssilainen myös käynnistää itsessään prosessiin, joka valmistuu kurssin päättyessä. Prosessin keskeyttäminen ei ole suotavaa.


Onko vaarallista lähteä ennen kurssin päättymistä?

Kurssin lopettamisen ongelma on muutosprosessin keskeyttäminen. Et anna itsellesi tilaisuutta oppia tekniikkaa oikein saati käyttää sitä arjessa. Prosessi jää kesken eikä valmistu. Päästäksesi pois päivää tai paria aikaisemmin heität kaikki aiemmat päivät hukkaan.


Entä kymmenes päivä, kun saa puhua ja intensiivinen meditaatio loppuu? Voinko lähteä vähän aiemmin?

Kymmenes päivä on tärkeä tavalliseen elämään palaamisen kannalta. Kellekään ei anneta lupaa lähteä aiemmin kymmenentenä päivänä.



Takaisin pääsivulle